Puheeni eduskunnan täysistunnossa 21.2.2017 Pääministerin ilmoitus lainvalmistelusta
 
 
Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnan suurimman kunnianhimon tulee olla laadukas lainsäädäntö, sellainen, joka lisää kansakunnan oikeudenmukaisuuspääomaa; joka lisää vapaaehtoista halua noudattaa lakia; joka kaventaa harmaita alueita; joka vähentää tulkinnan tarvetta oikeuslaitoksien kautta; joka lisää työmme kunnioitusta lainsäätäjänä. Kaikkien hallituksien ja virkamieskunnan tulisi vuorollaan pyrkiä tähän. Aika lopulta arvioi työmme. 
Jotta tällaiseen ihannetilaan pääsisimme, edellyttää se yhteistä tahtotilaa ja asian vaatimia resursseja ja riittävää aikaa valmistelulle. Nyt näyttää siltä, ja myös kaikki indikaattorit osoittavat siihen suuntaan, ettei tämä ylevä periaate ole toteutumassa. Tästä on meidän kaikkien syytä olla huolissaan ja päättäväisesti tarttua asiantilan muuttamiseen. Olisi myös kohtuutonta sanoa, että tämä lainvalmistelun keskeneräisyys olisi vain tämän hallituksen ongelma, vaikka se onkin jo tätä hallitusta leimaava. Jo kymmenen vuoden ajan ovat lainoppineet kohteliaasti vihjailleet heikosta lainsäätämisprosessista. 
Arvoisat hyvät edustajat ja hallitus! Meidän on nostettava oman tekemisemme tasoa. Yksi mittari lainsäädäntötyön onnistumisesta voisi olla oikeuskäsittelyiden väheneminen laintulkinnan epäselvyyden tähden. Tämä tarkoittaisi lain tarkkarajaisuuden lisäämistä säätämisessä. 
Arvoisa puhemies! Hallituksen linjaus tälle kaudelle on alusta asti ollut paremman sääntelyn laatiminen. Tavoitteeksi asetettiin säädöspolitiikan ohjauksen selkeyttäminen, sääntelymäärän keventäminen ja vaihtoehtoisten ohjauskeinojen käytön lisääminen. Kristillisdemokraatit tukevat kaikkia näitä tavoitteita. Hallitukselta tulee tänä keväänä 120 esitystä ja 7 selontekoa. Vaikka ahkeruus on arvostettavaa, niin määrä harvoin korvaa laatua, varsinkaan silloin kun puhutaan yhteiskuntamme ja sen tulevaisuuden kannalta erittäin keskeisistä rakenteista ja niitä muuttavista muutoksista. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä muistuttaa: aikaa on oltava riittävästi, ettei kansa tipahda kyydistä. 
Huoli lainvalmistelun heikosta laadusta on noussut esille usean tahon toimesta. Perusteltu kritiikki on kohdistunut muun muassa perustuslaillisten ongelmien ohittamiseen useamman esityksen kohdalla. Näistä muutamina voisi mainita Vaasan päivystyskysymyksen ja käräjäoikeuksien rakenneuudistuksen, joissa uhataan muun muassa perustuslaissa turvattua kielioikeutta ja oikeutta oikeusturvaan. Iso huoli on kunnollisten vaikutusarvioiden puuttuminen. Lisäksi hallitus on leikkauspolitiikkansa keskellä toistuvasti tyytynyt perustelemaan esityksiä vain taloudellisilla syillä. Tämän asian on nostanut esille myös lainsäädännön arviointineuvosto. Lakivaliokunnan jäsenenä totean, että valiokunta ei voi perustaa lakia vain fiskaalisiin syihin. Vaikka kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää Suomen talouden parantamista keskeisenä tavoitteena, katsomme, ettei pelkillä talousvaikutuksilla voida poistaa muiden perusteiden ja vaikutusten merkitystä. 
Arvoisa puhemies! Hallituksen tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että isot lainsäädäntökokonaisuudet tuodaan eduskunnalle yhtenä kokonaisuutena, ei niin kuin nyt tehdään esimerkiksi sote-lainsäädännössä, että muutosesitykset tuodaan pieninä paloina, jolloin kokonaistavoitteet ja toteutus jäävät arvailujen varaan. Tämä lisää epätietoisuutta koko yhteiskunnassa hallituksen pyrkimyksistä ja hankaloittaa kuntien valmistautumista uudistukseen. 
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä toivoo, että hallitus suhtautuu näihin laajoihin havaintoihin nöyrästi ja parantaa omaa juoksuaan, jotta mekin oppositiossa voisimme juosta paremmin. 

Kirjoituksia

Vakaumuksena välittäminen

Tekoja, ei pelkkää teoriaa vähävaraisten hyväksi. Auttamistyö on minulle sydämen asia. Lapsuudenkotini oli hyvin köyhä ja saimme monesti apua muilta. Omasta kokemuksestani arvostan vapaaehtoistyötä ja olen siinä itse mukana. Haluan parantaa ylivelkaantuneitten asemaa. Vammaispalvelut on hoidettava lain edellyttämällä tavalla. Vanhukset ansaitsevat arvostuksen. Lasten usko ja kasvurauha on turvattava. Näitä edistän.