Suomen Gender-ideologian kannattajat muodostavat yhteisiä verkostoja, joissa alkaa olla jo kultin piirteitä. Gender-ideologian kannattajat vaativat painokkaasti kaikkia yhteiskunnan eri tasoja ja toimijoita omaksumaan oman näkemyksensä sukupuolesta, avioliitosta, perheestä, naisten oikeuksista ja leimaavat toisinajattelijat yhteiskunnalle vahingollisiksi.
Gender-liikkeen kapea-alaisessa ajattelussaan on vahvoja kulttimaisia piirteitä. Gender liikkeen toimijat ovat ajattelultaan ja vaatimuksillaan ehdottomia ja vaativat yhteiskunnan valtavirtaistamista oman ideologiansa mukaisiksi. Ehdottomuudessaan se saa itse aikaan vastaliikkeiden syntymistä, joita he julkisesti paheksuvat.
Viimeisin ulostulo nähtiin, kun kansanedustaja ja Naisasialiiton puheenjohtaja Eva Biaudet nosti esiin syyttävän sormen anti-gender-liikettä kohtaan voimakkain sanoin ja leimaten kaikki, jotka ajattelevat gender-liikkeen sukupuolikäsityksestä poikkeavasti. Biaudet totesi mm. liike on merkittävä uhka naisille, naisten ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksille sekä tasa-arvon kehitykselle. Myös ulkoministeri Pekka Haavisto on todennut: antigender-liike on uhka länsimaiselle demokratialle ja tasa-arvolle. Samoin on todennut tasa-arvo ministeri Blomqvist.
Gender-liikkeen yksi voimakkaimmin toisinajattelijoita leimaava henkilö on europarlamentaarikko Heidi Hautala (vih). Joka on julkisesti sanonut perinteistä avioliittoa kannattavia taantumuksellisiksi voimiksi ja naisten ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa loukkaaviksi, ja vaatinut, että kaikilta perinteistä avioliittokäsitystä kannattavilta järjestöiltä, tulisi poistaa julkinen rahoitus. Lainaus Hautalan kirjoituksesta 23.6.2021: ”Hähmäisiä ”perinteisiä arvoja” ajavat vastustajatahot ovatkin muun muassa omineet ja uudelleenmääritelleet kansainväliseen ihmisoikeustermistön keskeisen ”oikeus elämään” -käsitteen, joka on mobilisoitu sikiön oikeuksien puolustamiseen heti hedelmöityksen hetkestä lähtien.” Tämä lainaus kuvaa hyvin sitä kapea-alaisuutta, joka gender-liikkeen sisällä on ihmisoikeuksista ja kuinka ne on valjastettu ja typistetty heidän ideologiansa kokoisiksi.
Samaa retoriikkaa ja leimaamista toteuttaa myös Eduskunnassa toimiva seksuaalioikeudet – ja kehitysryhmä ja sen puheenjohtaja Saara Hyrkkö (vih) ja entinen varapuheenjohtaja ministeri Hanna Sarkkinen (vas). Ryhmä järjesti Facebook-live webinaarin 30.3.2021 yhdessä väestöliiton kanssa, jossa avoimesti leimattiin kaikki perinteistä avioliittoa arvostavat ja lapsen oikeutta elämään puolustavat ihmisoikeuksien vastustajiksi ja loukkaajiksi. Siis lähes koko Suomen kansa.
Kaikki nämä edellä mainitut, meitä toisin ajattelevia julkisesti leimaavat, ovat toimissaan luomassa yhteiskuntaa, jossa moniarvoisuus kaventuu, ja jossa perusoikeudet ja mielipiteenvapaus rajoittuvat heidän näkemyksiinsä ja oikeuksista. Tilanne on todella huolestuttava. Nyt nämä tahot haluavat Suomen lakiin lisää juridisia sukupuolia, vahvistamaan ideologista vallankumousta. Tähän heille loistavan alustan tarjoaa Sanna Marinin hallitus. Kesäkuussa 2020 Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo ilmoitti, että hallituksen uuden tasa-arvo-ohjelman kantava ajatus on intersektionaalinen feminismi. Jos vanhemmat tietäisivät, mitä heidän alle 12-vuotiaille lapsilleen tänä päivänä sukupuolisuudesta koulussa opetetaan, he pyörtyisivät. Kun 9-vuotias tulee kotiin koulusta itkien ja kysyen: äiti, mikä minä olen jos minä en ole tyttö? Äiti, mistä sinä olet tuollaista saanut päähäsi? Tyttö, opettaja sanoi, ettei se ole niin varmaa, että minä olen tyttö, voin olla joku muunsukupuolinen.
Näin tänään, tässä pohdiskelussa.

Kirjoituksia

Vakaumuksena välittäminen

Tekoja, ei pelkkää teoriaa vähävaraisten hyväksi. Auttamistyö on minulle sydämen asia. Lapsuudenkotini oli hyvin köyhä ja saimme monesti apua muilta. Omasta kokemuksestani arvostan vapaaehtoistyötä ja olen siinä itse mukana. Haluan parantaa ylivelkaantuneitten asemaa. Vammaispalvelut on hoidettava lain edellyttämällä tavalla. Vanhukset ansaitsevat arvostuksen. Lasten usko ja kasvurauha on turvattava. Näitä edistän.